Sana iaido ei ehkä ole tuttu suomalaisille. Iaido on judon, karaten ja aikidon tapaan eräs japanilaisen budon muoto. Kuitenkin se eroaa näistä kolmesta olennaisesti. Iaido on harjoittelua yksin samuraimiekalla eli katanalla. Itse asiassa on kysymys taidosta vetää miekka tupesta.
Iaidon perinteitä ja juuria voidaan seurata hyvinkin kauas Japanin historiaan. Iaidon alkuunpanijana suurimmalle osalle nykyaikaisia koulukuntia pidetään samuraita nimeltään Hayashizaki Jinsuke Shigenobu. Hän kuoli 73-vuotiaana, luultavasti vuonna 1616.
Alkuaikoina iaijutsu oli kenjutsun osa-alue. Ajan kuluessa ja verrattain rauhallisen Tokugawa-kauden seurauksena monet mestarit näkivät iaissa erinomaisen keinon kehittää henkistä, älyllistä ja fyysistä kuria. Näin syntyi iaido.
Japanilaisen miekkailutaiteen harjoittelemiseen kuuluu kaksi tietä eli do:ta. Eräs miekkailun opettaja sanoi kerran, että iaido on olemassa vain tupessa. Kun miekka vedetään ulos, syntyy kendo. Iaidoa voidaan pitää puolustuksellisena, kendossa taas keskitytään hyökkäämiseen.
Käytännössä iaidon harjoittelu pelkistyy ns. katojen harjoitteluun. Kata merkitsee tiettyä liikesarjaa, jossa harjoitellaan erilaisia liikeratoja miekalla. Jokaiseen liikesarjaan kuuluu olennaisesti neljä osaa: nukitsuke - miekan veto tupesta; kiritsuke - lyöntiliike; chiburi - veren ravistus terästä; noto - miekan palautus tuppeen.
Iaissa harrastaja suorittaa kaiken harjoittelunsa yksin. Tekniikat vaihtelevat suuresti, ja ne tehdään eri alkuasennoista: kyyristyneestä, istuvasta, makaavasta, seisovasta tai kävelyasennosta. Jokaista hyökkäyssuuntaa tutkitaan: vasemmalta, oikealta, edestä ja takaa - yhtä hyvin pimeässä kuin valoisassakin. Joskus harjoitellaan tilanteita, joissa esiintyy sellaisia ulkoisia esteitä kuten kapea tila, joka ei ole tarpeeksi leveä salliakseen miekan normaalin vedon tai matalalla oleva este harjoittelijan yläpuolella. On myös tekniikoita, joita käytetään toista iai-vastustajaa vastaan ja muotoja vihollisia vastaan, jotka yrittävät estää miekan vedon tarttumalla miekan kahvaan tai tuppeen joko edestä tai takaa.
Iaidoa ei oikeastaan voi pitää urheiluna. Sitä voitaisiin verrata japanilaiseen jousiammuntaan, kyudoon. Molemmissa taidoissa harjoittelija yrittää lyödä tai ampua, ei vastustajaa, vaan jonkin itsessään. Iaido-katalla on muoto, jota harjoitellaan loputtomiin. Tätä muotoa hiotaan ja viimeistellään, kunnes tuloksena on kaunis ja sopusointuinen kokonaisuus. Todellinen iaidomestari on harmoniassa miekkansa kanssa ja miekka sulautuu hänessä yhdeksi ruumiinosaksi.
Iaidoharjoituksissa käytetään aitoa japanilaista miekkaa (katana), harjoitusmiekkaa (iaito) tai puumiekkaa (bokken). Miekkaa käsitellään kunnioittavasti ja hyviä tapoja noudattaen. Harjoituksen alussa ja lopussa harrastaja kumartaa miekalleen. Hyviin tapoihin ei kuulu astella toisen miekan yli eikä myöskään koskea siihen ilman omistajan lupaa.
Iaido ei itseasiassa merkitse vihollisen voittamista, vaan oman itsensä voittamista sisäisesti. Ainoa ja vaarallisin vastustaja iaidossa on ihminen itse. Voitto iaidossa on anteeksiantava sydän ja taisteluiden välttäminen. Iaido on harjoittelua kohti inhimillistä täydellisyyttä. Se ei koskaan ole murhanhimoinen aikomus tappaa toinen ihminen. Loputtoman harjoittelun avulla iaidon harrastaja ymmärtää paikkansa maailmankaikkeudessa.
Kirjoittanut Jukka Helminen, 27.12.1992
Lähde ja lisätietoja: Suomen Muso Jikiden Eishin ryu -yhdistys