Kendon harjoittelun lopullisena päämääränä on kehittää harjoittelijoiden henkisiä sekä fyysisiä ominaisuuksia sekä luonnollisesti myös lajin tekniikan osaamista - tämä tapahtuu perinteisiin tukeutuvan tehokkaan harjoittelun avulla.

Kendo tarkoittaa sananmukaisesti "miekan tietä", mutta käytännössä sillä tarkoitetaan japanilaista miekkailua. Kendolla on pitkä ja värikäs historia, joka ulottuu usean sadan vuoden päähän.

Keskiajan tienoilla Japanissa oli yli 600 erilaista miekkailun koulukuntaa tai tyylisuuntaa. Monet näistä tyyleistä ovat vieläkin olemassa Japanissa. Ne kuuluvat nk. klassisten sotataitojen ryhmään. Edellä mainituista tyylisuunnista pyrittiin kokoamaan looginen ja yhtenäinen, mutta samalla monipuolinen kokonaisuus, josta muodostui samuraiden koulutuksen eräs kulmakivi. Erilaisten tekniikkojen taustalla oleva teoria ja konfutselaisuus muodostivat yhdessä käsitteen Bushido. Bushido oli yhtä kuin samuraiden elämänohje: Kuinka toimia ja elää oikein.

Kendon eli japanilaisen "miekkailun tien" tavoitteena on opettaa ja kehittää harjoittajan mieltä ja kehoa vanhojen perinteisten menetelmien avulla.

Koska harjoittelun metallisilla miekoilla todettiin olevan varsin vaarallista, kehitettiin harjoittelua varten ensi alkuun puusta tehtyjä miekkoja. Valitettavasti myös nämä osoittautuivat hyvin vaarallisiksi harjoitteluvälineiksi. Ensimmäiset bambusta valmistetut harjoittelumiekat, shinait, ilmestyivät käyttöön tiettävästi vuonna 1710.

Vuoden 1740 tienoilla kehitettiin perinteisen japanilaisen sotahaarniskan innoittamana erilaisia suojia, muun muassa kypärä ja ylävartalosuoja, sekä suojakintaat. Kuten voidaan hyvin ymmärtää, olivat ensimmäiset suojat varsin kehittymättömiä, eivätkä käytännössä suojanneet harjoittelijaa kovin hyvin. Nykyään käytetyt suojukset ovat vuosisatoja jatkuneen kehityksen tulos: Ne mahdollistavat turvallisen harjoittelun viemättä kuitenkaan kontaktilajilta pois sen toden tuntua.

Nykyään kendossa on kahdenlaisia hyökkäyksiä - lyöntejä ja pistoja. Lyönnit voidaan kohdistaa vain sallittuihin osumakohtiin, joita ovat pään yläosa, vasen ja oikea kylki sekä molemmat ranteet. Pistoja on vain yksi, ja se kohdistuu kurkkua suojaavaan osaan tai ylävartalosuojan ylimpään osaan.

Kendossa harjoittelijat seisovat pääosin suoraan kasvotusten. Edellä mainitut osumakohteet on valittu siksi, että niihin osuminen on kaikkein vaikeinta. Kilpailuissa ja vapaaotteluissa ei riitä, että miekka "sattuu" osumaan sallittuun kohteeseen - täyden pisteen eli ipponin saa vain mikäli tekniikka on tehty oikein. Sen tulee osua oikeaan kohtaan oikealla osalla miekasta riittävällä voimalla ja se tulee suorittaa kiaita eli erityistä huutoa käyttäen. Kendossa huudetaan aina lyötäessä osumakohdan nimi: "Men" jos lyödään päähän, "kote" jos lyödään ranteeseen, "do" jos lyödään kylkeen ja "tsuki" jos pistetään kurkkuun. Kendossa annetaan vain täysiä pisteitä eli ipponeita.

Kendossa on tärkeää kehittää nopeaa havainnointikykyä ja tehdä salamannopeita päätöksiä. Tämä "silmien ja mielen" saumaton yhteistyö kehittyy vain pitkän harjoittelun tuloksena. Periaate on sama kuin zen-buddhalaisuudessa, jossa meditaatiota harjoitellaan pitkään ja antaumuksella. Jotkut sanovatkin, että "kendo on zen-mietiskelyä bambumiekan avulla".

Kendossa on muutamia erilaisia valmiusasentoja joita kutsutaan yhteisellä nimellä Kamae. Kendossa ei kuitenkaan mikään kamae auta ellei harjoittelijalla ole päättäväistä ja järkähtämätöntä mieltä ja tahtoa voittaa. Kendo-ottelussa lopputulos ratkeaa lähes aina sen perusteella, kumpi ottelijoista on vahvempi henkisesti.

Kendossa suoritettavat huudot hämmentävät usein lajia harrastamattomia. Huudot eivät kuitenkaan ole mikään itsetarkoitus tai aggression osoitus - niiden tarkoitus on koota harjoittelijan omat voimavarat, ja auttaa yhdistämään harjoittelijan henkiset ja fyysiset voimat yhteen harmoniseen suoritukseen.

Kaikki kendoon liittyvät teoriat ja opit ovat hyödyttömiä, mikäli niihin ei liity riittävän tehokas käytännön harjoittelu. Kendossa oleellista on ajoitus ja etäisyys, joiden avulla voidaan hallita vastustajan liikkeitä. Yleensä onnistuneen suorituksen taustalla on vastustajan "yllättäminen" kun tämän huomio on herpaantunut sekä oman fyysisen ja henkisen suorituksen yhdistäminen - tämä vaatii hyvää keskittymiskykyä.

Kendo on Japanissa hyvin suosittu laji ja siellä on aktiivisia kendon harrastajia noin puoli miljoonaa, joista noin 290 000 on suorittanut jonkin dan-arvon (vastaa muiden budolajien mustan vyötä). Kendossa on käytössä samankaltainen graduointijärjestelmä kuin muissakin budolajeissa. Kansallisella tasolla myönnetään alempia vyöarvoja, jotka vastaavat suunnilleen muiden lajien värillisiä vöitä keltaisesta ruskeaan. Suomessa näitä alempia vyöarvoja myönnetään 6 kyu:sta 1 kyu:hun. Kansainvälisellä tasolla myönnetään dan-arvoja (eli ns. mustia vöitä). Nykyään haarukka kulkee 1. danista 8. daniin. Aiemmin kendossa on kuitenkin myönnetty myös 9. ja 10. danin arvoja, jotka ovat olleet etupäässä kunnianosoituksia niille senseille, jotka ovat olleet mukana perustamassa Japanin kendoliittoa ja luomassa modernia kendoa lajina. Kendossa ei pidetä mitään erityisiä värillisiä vyötunnuksia.

Kendo kuuluu Japanissa koulujen opetusohjelmiin. Lisäksi monissa yliopistoissa on omat kendojoukkueet. Poliisit harjoittelevat kendoa säännöllisesti. Euroopan Kendoliitto järjestää kendon EM-kilpailuja ja Kansainvälinen Kendoliitto MM-kilpailut joka kolmas vuosi.

Kendoa voivat harjoitella niin vanhat kuin nuoretkin, kendon harjoittelu on elämänpituinen tehtävä - tervetuloa mukaan harjoittelemaan!

Henrik Snellman - 15.4.2001