Sumon tekniikat ja kilpaileminen

Sumossa tekniikoiden kirjo on vähintään yhtä runsas kuin moderneissa budolajeissa. Muromachi-kaudelta alkaen (1333-1568) sumon perustekniikat oli tunnettu nimeltä "Shijuhatte" eli "48 kättä". Nimitys ei tarkoittanut sitä, että tekniikoita olisi ollut tarkalleen 48, vaan sitä, että niitä oli paljon.

Vuonna 1960 Japanin sumoliitto (Nihon Sumo Kyokai) julkaisi uuden tekniikkalistan (Kimarite), jolta löytyi 70 virallista tapaa päättää ottelu. Käytännössä on näistä vain noin kymmenen tekniikkaa yleisesti käytössä ja joitain harvinaisimpia tekniikoita on käytetty sumohistorian aikana vain kerran - joitain tekniikoita ei koskaan. Vuoden 2001 alusta eri tekniikoiden määrä on lisätty jo 82:een.

Japanilaisten budolajien, kuten judon ja aikidon tekniikat ovat kehitetty samuraitten aseettomista kaksinkamppailumenetelmistä, ju-jutsusta, jotka on taasen kehitetty sumosta. Sumo-ottelun voi voittaa joko työntämällä vastustajansa ulos kehästä tai kellistämällä hänet areenalle. Ensimmäisessä tapauksessa pelkkä varpaan siirtyminen ulkorajan yli merkitsee tappiota; toisessa vaihtoehdossa on hävinnyt ottelun, mikäli mikä tahansa ruumiinosa jalkapohjia lukuunottamatta koskettaa kehän savipintaa.

Tuuppimisliike (Tsuppari) on pienikokoisen sumotorin arvokkain ase - vaikkakaan ei yleisön kannalta nautittavin, sillä ottelu on usein ohi muutamassa sekunnissa.

Toinen nopea tekniikka on Hataki-komi, jossa painija yksinkertaisesti väistää päällekarkaavaa vastustajaansa sivulle antaen tämän ilmalennolle lisää vauhtia mäiskähdyksellä selkään.Ashi-torissa kahmaistaan vastustajaa jalasta ja hypitetään tätä ympäri kehää, kunnes tasapaino on mennyt. Suurikokoiset sumotorit suosivat kunnollisia otteita ja pyrkivät saamaan otteen vastustajansa mawashista.

Tavallisin tekniikka on Yori-kiri , jossa vastustaja työnnetään vähinerin areenan reunamille ja marssitetaan ulos kehästä.

Sumokilpailu aloitetaan (Chiri-Choozu) puhdistautumisrituaalilla, jolloin sumotorit kyykistyvät, hierovat käsiään yhteen kuin pesten ne ja läpsäyttävät kämmenet yhteen. Äänen tarkoitus on herättää jumalten huomio. Sitten nämä levittävät kätensä sivuilleen ja käännellen niitä ylösalas, esittäen vastustajalleen olevansa aseeton. Tämän jälkeen seuraa (Shikiri-naoshi) suolan heittäminen kehään, jonka tarkoituksena on puhdistaa kehän ilmapiiri kaikesta pahasta. Kun alkulämmittely on ohi, kilpakumppanit kyykistyvät kunnioittavan välimatkan päähän toisistaan, nuijivat nyrkillään maata ja hypähtävät toisiaan vastaan. Tätä vaihetta kutsutaan nimeltä Tachi-ai eli vapaasti käännettynä alkukäsirysy. Se, joka myöhästyy Tachi-aissa, jää yleensä häviölle, sillä ensimmäiseksi kyykystään ylös ehtinyt voi tavallisesti ohjailla ottelua mielensä mukaan.

Värikkyyden ja juhlallisuuden lisäksi sumo on puhdasta kamppailua. Päätuomariin (Gyoji) suhtaudutaan kunnioittavasti ja hänen päätöstään ei yleisön taholta aseteta koskaan kyseenalaiseksi. Päätuomareilla on, kuten sumotoreillakin, oma arvoasteikkonsa. Mitä loisteliaampi asu, sitä korkea-arvoisempi tuomari. Päätuomarin apuna istuu kehän ympärillä viisi rajatuomaria (Kensa-yaku), jotka ovat pukeutuneet perinteiseen haori-asuun. Jos tilanne on niin visainen, ettei voittajasta päästä sopimukseen, seuraa uusintaottelu (Tori-naoshi). Japanissa järjestetään vuosittain kuudet suuret turnajaiset, joista kukin kestää 15 päivää. Otteluita käydään kerran päivässä ja voittaja on sumotori, jolla on paras voitto/tappiosuhde kisoista. Kisojen päätöspäivänä tälle luovutetaan Keisarin Kannu (Shikai)-niminen kiertopalkinto.

Lähde ja lisätietoja: Suomen Sumoliitto ry